Oskarit-toiminta, projektipäällikkö 045 896 8445
Yritysyhteistyö Pink Eminence: 040 509 5080
Oskarit-hanketta suojelevat valovoimaiset näyttelijäkummit Elena Leeve ja Riku Nieminen, jotka kumpikin kokevat Oskareiden arvot ja tavoitteet läheisiksi itselleen.
Elena Leeve (s. 1983) on nuoresta iästään huolimatta kuulunut Suomen eturivin näyttelijäkaartiin jo 90-luvun lopusta lähtien. Leeve on näytellyt useissa elokuvissa, televisiosarjoissa ja näytelmissä ja on parhaillaan mukana myös MTV 3 esittämässä Putous-ohjelmassa, jonka kolmas kausi alkoi tammikuussa 2012. Leeve on valmistunut Teatterikorkeakoulusta teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2006.
Näyttelemistä Leeve alkoi harrastaa jo 7-vuotiaana. "En voisi kuvitella parempaa kohdetta kummitoiminnalle kuin teatterielämysten mahdollistaminen lapsille ja nuorille, koska itse olen saanut teatterin kautta niin paljon sisältöä elämääni lapsesta lähtien," näyttelijä Elena Leeve kommentoi lähtemistään kummiksi Oskareihin.
Riku Nieminen (s. 1986) ponnahti suuren yleisön tietoisuuteen ja kansansuosikiksi televisiosarja Putouksen myötä. Nieminen on näytellyt elokuvissa ja useissa näytelmissä sekä tehnyt Putous-hahmo Munamiehen nimissä kaksi musiikkialbumia ja lastenohjelmia. Nieminen aloitti näyttelemisen myös alle 10-vuotiaana. Opinnot Teatterikorkeakoulussa alkoivat lukion jälkeen vuonna 2005.
"Teatterissa on mahdollista kokea samankaltaisia upeita fiiliksiä kun vaikkapa futismatsissa ja hienointa on, kun kokemuksen ja fiiliksen voi jakaa yhdessä kaverien kanssa esityksen jälkeen", valottaa Nieminen ryhtymistään Oskarit kummiksi.
Kuvat: Lehtikuva
Oskarit-toiminta, projektipäällikkö 045 896 8445
Yritysyhteistyö Pink Eminence: 040 509 5080